keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Katto ja sisätöitä

Tänään taloon oli ilmestynyt peltikatto, oli aika tehokasta hommaa jälleen kerran. Otin tän kuvan talon takana olevalta kiveltä, voitte siis kuvitella minkä kokoisia kiviä tontilla on.
Illalla töiden jälkeen käydessäni raksalla siellä oli työmiehet asentamassa iv-putkia, saavat kai senkin homman melko nopeasti valmiiksi. Tässä kuva eiliseltä olohuoneen nurkasta päin kuvattuna. 
Tuohon seinän eteen tulee siis tulisija, huomenna pitäisi päättää mikä malli otetaan. Tulisijan asennus on kuitenkin jo huhtikuun alussa, joten alkaa olla kiire päättää. Tänään ehdittiin vaihtamaan muutama sana sähkökuvista, yleisten tilojen valaistus kun on vielä suunnittelematta. Laitamme kai yleisvalaistukseksi ledit olohuoneeseen, keittiöön ja eteiseen. Pitää selvittää huomenna mitä vaihtoehtoja on vessan ja keittiön välitilojen valaistukseen, jotain muutoksia niihinkin varmasti tulee. Huomenna täytyy mennä aamupäivällä siivoamaan ennen töihin lähtöä, lauantaina toivottavasti ehtii taas puuhommiin!

-O

maanantai 25. helmikuuta 2013

Lattia valettu ja väliseinärungot pystyssä!


Viime kirjotuksen jälkeen raksalla on taas tapahtunut. Kun käytiin tässä yhtenä päivänä kattomassa, niin lattialämmityskaapelit oli paikoillaan. 


Kun mentiin seuraavan kerran, lattia oli valettu!






Tänään rakennusmiehet olivat pystyttämässä väliseinärunkoja. Huoneiden koot alkavat nyt hahmottua paremmin.


Melko kuvapainoitteinen bloggaus tänään, mutta laitan vielä muutaman kuvan talosta ja meidän reippaasta raksa-apurista pikku E:stä. 




 En muista, oonko tän jo kirjottanut, mutta hassua, miten nuo ikkunanpuitteet tuntuu isontavan noita ikkunoita. :O 

Käytiin tänään paikallisessa Värisilmässä etsimässä laattoja. Valitettavasti siellä ei ollut juuri mitään niistä laatoista, jotka kuuluvat meidän valikoimaan. Pitäis vissiin soitella tuonne naapurikaupungin liikkeeseen, jos niiltä vaikka löytyisi. Samalla reissulla voisi käydä Omega-keittiöillä valikoimassa kalusteiden värejä. 

Jospa taas syventyis hetkeksi internetin ihmemaailmaan ja löytäis jostaki täydelliset (ja halvat) keittiöntuolit. Yhdet iiihanat on haaveissa, mut saa nähdä jääkö kans vaan haaveiksi. :P

Hauskaa alkanutta hiihtolomaviikkoa niille, joilla lomaa on!
- J


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Lattiaa ja suunnittelua

Tällä viikolla talon ulkovuoraus on valmistunut, tänä aamuna laittoivat vielä viimeiset laudat terassin kattoon. Eilen työmiehet laittoivat lattiaan eristeet. 
Kuten oikealla kuvassa näkyy, sisätäyttöä oli hieman liikaa joten lapiohommaksi se lopulta meni. Olisivat voineet hieman paremmin vain miettiä mihin kaatavat tuon soran...
Siinä tuo läjä nyt möllöttää etuoven edessä, jospa huomenna ehtisi siirtämään sen johonkin sivummalle kevättä odottamaan. Tänä aamuna lattia näytti jo valmiimmalta. 
Lattiassa on tällä hetkellä raudoitusverkko ja huomenna tietääkseni putkimies käy laittamassa lattialämmityskaapelin. Loppuviikosta voisi ainakin teoriassa olla jo valu, lopullista päivää eivät tienneet vielä tänään.
Tänään tuli sähköpostiin sähköpistekuvat, nyt on 2 viikkoa aikaa katsoa ne ja tehdä tarvittavat muutokset. Hinnasto tuli onneksi mukana, joten on helppo suunnitella kun tietää hinnan jokaiselle tuotteelle. Onneksi lähipiiristä löytyy sähköalan ammattilainen joka saa vielä katsoa kuvat ennen kuin lähetetään ne takaisinpäin. 
Tulisijavalinta on myös ollut polttava puheenaihe, haluaisimme siis normitakan sijaan takkaleivinuunin. Tämä muutos tulisi maksamaan pari tonnia, lopullinen päätös pitää tehdä tämän kuun loppuun mennessä joten kuva lopullisesta valinnasta tulee myöhemmin. :) Odotellaan vielä toista laskua maanrakennustöistä niin tietäisi mihin kaikkeen budjetissa on vielä varaa.

-O

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Materiaalivalintoja

Saatiin tällä viikolla postissa 21 kg:n paketti, jota olikin jo odotettu. Laatikosta löytyi kolme tapettikirjaa ( Borosan Easyup, Etage ja Ideo Daylight), laminaatti- ja parkettinäytteitä, sisämaalien värikartta (Tikkurila Tunne Väri), laattaesite ja saumamaalinäytteet. Paketin mukana tuli myös lomake, johon täytetään materiaalivalinnat. Kyseinen lomake täytyy palauttaa 15.3. mennessä, joten pikaisesti täytyy valinnat tehdä!




Laminaateista meitä miellyttää eniten kuvassa oikealla olevat. Itse olen tuon vaalean kannalla, mutta O ei ole vielä varma omasta mielipiteestään. Kaikkein mieluiten olisin halunnut lähes valkoista yksisyistä laminaattia. Esimerkiksi tämä on mielestäni aika kiva (vaikka näyttääkin kuvassa jotenkin oudon väriseltä):


 Tämä myös on kiva:

Eteiseen, kodinhoitohuoneeseen, saunaan ja kylppäriin tulee laatat lattiaan. Eteisen laatat tulevat olemaan 33x33cm ja muiden huoneiden 10x10cm. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että valitsemme tummanharmaat/mustat laatat, mutta haluamme käydä ensin liikkeessä katsomassa, miltä laatat näyttävät oikeasti. Laatoista meillä ei siis ole näytekappaleita, vaan ainoastaan esite.

Tapetteja / maaleja emme ole vielä päättäneet. Joka huoneeseen tulee todennäköisesti yksi tehosteseinä ja muut maalataan Tikkurilan F497 (paperi) -sävyllä.


 Raksalla on ulkovuoraus lähes valmis!! :)







KÄÄK onnistuin äsken pyyhkimään koko tekstin pois vahingossa, lähetän tän nyt äkkiä, ennen ku onnistun siinä taas.

- J

tiistai 12. helmikuuta 2013

Terassit valmiina ja liikaa lunta

Tällä viikolla rakennusmiehet ovat tehneet terassit lähes valmiiksi, pari lautaa puuttuu enää. Etuoveen oli laitettu eilen ovi styroxi-oven tilalle, tosin nyt paikalla on rakennusaikainen ovi, ja lopullinen asennetaankin vasta juuri ennen muuttoa. Tänään oli ensimmäinen päivä kahteen viikkoon kun raksalla ei ollut ketään töissä, tulevat kai loppuviikoksi laittamaan ulkovuorauksen paikalleen.
Kuvassa takaterassi, joko grillataan?!?!?!

Alimmassa kuvassa tyylikäs etuovi, joka muuten tuli naapurista johon rakennetaan samanlaista taloa kuin meille. Pieni tyttäremme haluaisi koko ajan mennä taloon sisälle tutkimaan paikkoja. Tyttö on viihtynyt raksalla erittäin hyvin, tänäänkin auttoi koko ajan kun laitettiin rakennusjätettä peräkärryyn, haluaa tehdä osuutensa. Lumitöitä on ollut liikaa, nyt joutuu vieläpä putsaamaaan lähes koko etupihan noiden rakennustarvikkeiden takia joita on tontilla. Enää 19 viikkoa tässä hikisessä kaksiossa niin sitten päästään muuttamaan!!!

-O


keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Villat seinissä

Tällä viikolla taloon on laitettu ikkunat ja ovet paikoilleen, alkaa näyttämään vähän enemmän oikealta rakennukselta jo. Naapurit olivat kuulemma vitsailleet meidän tyylikkäälle talolle jossa ei ollut vielä maanantaina muita luukkuja kuin pääovessa reikä. :) Eilen raksamiehet laittoivat villat seiniin ja tänään olivat laittaneet kattoon höyrynsulkumuovin. Alla olevan kuvan perusteella pystyy jo hahmottamaan millainen on tuo korotettu sisäkatto keittössä ja olohuoneessa.
Loppuviikosta taloon laitetaan todennäköisesti ulkovuoraus, siitä lisää kuvia myöhemmin. Lattia valetaan viikolla 8 ja sen kai pitää kuivua jonkin aikaa. Tänä iltana käytiin keräämässä talon "lattialta" 5cm eristekerros pois, enää pohja ei pääse jäätymään ja loppuviikosta saakin jo laittaa pienen lämmön päälle=sähkölaskua odotellessa <3<3<3. Huomenna olisi tarkoitus tunkea peräkärry täyteen rakennusjätettä ja tehdä polttopuita. Joka päivä täytyy näköjään käydä paikanpäällä katsastamassa tilanne ja keräämässä roskat pois ettei ne peity lumihankeen. 
Tuossa kuvassa näkyy talon päätyovi ja oikella Playstation-huone, jota myös vierashuoneeksi voi kutsua. 

-O


maanantai 4. helmikuuta 2013

Raksalla tapahtuu

Taas on paljon tapahtunut viikossa. Tasan viikko sitten tontille tuotiin ekat kuormat puutavaraa ja nyt ollaan jo tässä vaiheessa: 




Ei tarvi huolestua, tulee meille muitaki ikkunoita, kuin tuo pieni tuolla ylhäällä. :P Rakennusporukka vaikuttaa fiksulta ja osaavalta, ei ollenkaan niin juntturoilta kuin ne perustusten tekijät.

Odotellaan viestiä Uunisepiltä, pitäis kai pian päättää, minkälainen takka valitaan. Aluks mietittiin ettei otettais leivinuunia, koska siitä tulee lisähintaa, mutta aloin miettimään, miten kiva siinä ois tehä ruokia ja paistaa leivonnaisia. Leivinuunissa paistetuissa sämpylöissäki on ihan oma makunsa. Nam! Vakiotakkahan on Uuniseppien Saana, eli tämä:






Miehet ja pojat kävi viikonloppuna puuhommissa raksalla. Pilkkoivat ja pinosivat puita sekä keräsivät peräkärryllisen rakennusjätettä. O kävi tänään mun iskän kanssa viemässä  jätteet hyötykäyttöasemalle. Ollaan kyllä saatu korvaamatonta apua mun vanhemmilta ja sisaruksilta, kiitos siis heille! ♥ Saatte sitte tulla meille saunomaan :D Laitan tähän yhen kuvan viikonlopulta.


Käytiin yks päivä Vepsäläisellä koeistumassa tuoleja ja katsomassa kaikkea mahdollista tarpeellista ja tarpeetonta. Kärsivällinen myyjä kiersi meidän kanssa varmaan tunnin ja esitteli erilaisia vaihtoehtoja. Lopulta ei kuitenkaan ostettu mitään. Tarkotus olis kuitenki hakea ainaki keittiön tuolit sieltä. Voisin oikeastaan tehdä kokonaan oman postauksen näistä sisustusjutuista. :D

Nyt pitää alkaa nukuttaan mun lapsukaisia! :D Jättäkääpä viestiä.

-J